tiistai 17. toukokuuta 2016

where did the days go?

Viime kerrasta onkin jo melkeen 4 kuukautta... Aika on tosiaan kulunut nopeasti ja varsinkaan istumiselle ei ole jäänyt ihan liikaa aikaa. Välillä on tarvinnut jopa muistutella itseään että parempihan on että on kiirettä kuin että joutuisi istuskelmaan tekemättä mitään. Ainakin minulle tämä toimii paremmin.

Näinä kuukausina on tapahtunut niin paljon että on ihan mahdotonta kertoa kaikkea. Yritän koota kohokohdat tähän postaukseen sillä blogista on kyselty aika moneen kertaan.. On siis varmaan hyvä aika kertoa että kaikki on hyvin vaikka blogista ei olekaan kuulunut heh.  Kevät on ollut parasta aikaa täällä, ja kesäkin on näyttänyt merkkejään ihanilla kesä säillä ja kukilla. Koulua meillä on kuitenkin vielä jäljellä jonkun verran mutta kaikilla tunneilla aletaan jo vähän kokoamaan asioita loppuvuotta varten.

Helmikuussa isoimpia juttuja oli varmasti viikonloppureissu Virginia Beachille AFS:n kanssa. Nautittiin toistemme seurasta ja oli kauhen vaikea jättää taas hyvästit toisillemme.
Ystävänpäivä oli täällä myös aika iso juttu marketillisesti. Päätettiin kuitenkin viettää se rauhallisesti mun kahen vaihtarikaverin kanssa chillaillen ja syöden hyvää Italialaista ruokaa.
Käytiin mun siskon kanssa moikkaamassa meijän kavereita niiden collegessa yhtenä viikonloppuna ja oli kiva nähdä miltä college elämä oikeasti näyttää!
Koulussa vietettiin myös toista spirit viikkoa joka päättyi pienimuotoiseen winter danceen!
spirit viiikon aikana mulla oli myös try outit lacrosseen ja siitä lähtien olenkin pelaillut sitä. :)






Maaliskuussa meillä alkoikin jo pelit ja meidän yllätykseksi pelattiinkin aika hyvin vaikka meillä oli paljon uusia pelaajia!
Yhtenä viikonloppuna mentiin Meganin turnaukseen Pennsylvaniaan Amish kylään. Oli hauska nähdä kuinka erilailla lapset pukeutu ja kuinka arki on erilaista ilman autoja yms.
Ja sitten yksi isoimmista jutuista; matka Californiaan! Mun eno suomesta lensi siis Losiin jossa tavattiin ja otettiin auto. Ajettiin Pasific Coast Highway ylös asti San Fransiscoon ja muutaman päivän jälkeen ajettiin takasin Losiin viideksi päiväksi. Nähtiin ja koettiin paljon tämän matkan aikana ja sain myös vähän ruisleipää ja fazeria kotoa...














Huhtikuussa lacrosse kausi jatkui ja pelailtiin pelejä sekä kotona että muilla kouluilla.
Juhlittiin Magnuksen synttäreitä paint ballin merkeissä... Me tytöt oltiin vähän peloissaan mutta loppuenlopuksi se olikin tosi hauskaa!! Suosittelen :D
Mun kaveri Jackson kysy mua promiin hauskalla kyltillä niinkuin jenkeissä on tapana. Tuntu että olin ihan mukana jenkkielämässä ja tuntui oudolta että näin täällä oikeasti kysytään. (Suomi saisi ottaa tästä tavasta mallia...)
Yhtenä viikonloppuna juhlittiin kolmen kaverin synttäreitä. Perjantaina normaalisti, lauantaina mentiin ravintolaan jossa kokataan ruoka pöydällä meidän edessä ja sunnuntaina järkkäsin Meganille yllätyssynttärit lahjana.
Mentiin tyttöjen kesken yhteen caverns ja sen jälkeen hiking ekaa kertaa täällä! Tuolla kaivoksessa oli myös aitoa kristallia ja muutenkin hienoja kiviä.
Vikana viikonloppuna olikin vihdoin prom. Käytiin laittauttamassa hiukset ja meikit ja sitten muutamat kuvat. Mun ''date'' tuli hakemaan mua kavein talolta ja mentiin ottamaan ryhmäkuvia sellaiselle fancylle golf kerholle. Laitettiin myös toisillemme ''boutineer'' ja ''corsage'' eli mekon väriin sopivat kukkaset. Kuvien jälkeen mentiin illalliselle ja sieltä tansseihin. Tilaisuus on ihan erilainen kun Suomen wanhat jos joku sitä miettii haha. Kaikki tanssii ihan miten haluaa vapaasti ja tarjolla oli hienosti suklaa mansikoita.















Toukokuun ekana viikonloppuna perjantaina mentiin AFS Virginian kanssa DC:seen päiväksi. Sää oli kuitenkin tosi huono joten oltiin pää asiallisesti sisällä museoissa. Lauantaina meillä oli viimeinen orientaatio ennen lähtöä. Puhuttiin aika paljon lähdöstä ja siihen valmistautumisesta.
Sunnuntaina lähdettiinkin aikaisin aamulla NYKIIN seitsemän muun vaihtarin kanssa. Nykin reissu oli varmasti paras juttu tässä vuodessa ja mun elämässä. Meillä oli niin hauskaa koko matkan ajan että puhuttiinkin että ei voida edes sanoin kuvailla kenellekkään meidän tunteita tästä matkasta haha. Meidän porukka toimi vaan niin hyvin yhdessä ja kaikki oli täydellistä... New York kaupunkinakin oli aivan mahtava ja sinne haluan varmasti takaisin. (Nykistä on niin paljon kuvia ja kerrottavaa, että yritän tehdä oman postauksen jos kerkeän) Viime viikonloppuna mentiin meidän perhe ja kaveriperhe heidän mökille järven rannalle. Näkymät oli kuin Suomessa ja saatiin nauttia hyvistä säistä.
















Nyt olen ollut sänkypotilaana kaksi päivää kärsien kovasta flunssasta mutta toivottavasti sekin helpottaisi jotta pääsisin meidän vikaan peliin torstaina. Me ollaan lähdössä ensi viikolla Kansasiin sukutapaamiseen joka on varmasti hauska reissu.

Täällä on enään vähän yli kuukausi jäljellä ja fiilikset alkaa olla tosi sekavat. Niitä on vaikea edes kuvailla koska on innoissaan näkemään kaverit ja perheen Suomessa mutta kieltämättä kavereiden ja varsinkin perheen jättäminen tulee olemaan vaikea pala. Näitä juttuja ei voi ennalta oikeastaan ennakoida vaikka kaikki kertoo niiden tulevan. Me ollaan perheenkin kanssa jo itketty pariin kertaan ja kaverit tekee suunitelmia lennon estämiseksi haha. En ole varma pitäiskö mun kirjottaa näistä ajatuksista tänne koska kaikki kuulostaa niin sekavalta enkä oikeen itekkään tiedä miltä tuntuu... Mutta nyt mulla on kaikki täällä tosi hyvin ja oon ollut tosi iloinen kaikesta mitä oon saanut kokea. Nyt täytyy elää tätä jenkki elämää täysillä vielä sen minkä kerkeää.

Palaillaan! (toivottavasti aikasemmin kuin neljän kuukauden päästä...)



torstai 28. tammikuuta 2016

Don't count the days. Make the days count


Mä oon niin jouluihminen kun vaan voi, joten olin stressannut joulun vietosta täällä ilman tuttuja ja turvallisia traditioita. Oikeastaan pahin oli kuitenkin jouluaatto kun istuttiin autossa koko päivä matkalla Floridasta kotiin ja ehti ajatella kaikki ajatukset muutamaankin kertaan läpi. Eikä sekään ollut niin paha. Tuli vaan ikävä meijän super hyviä jouluruokia, perhettä ja sitä suomijoulun fiilistä. Seuraavana päivänä eli 25 päivä kaikki kuitenkin oli jo niinkuin normaalisti.

Meidän joulupäivä oli vähän arvoituksellinen, koska suunitelma oli että isovanhemmat tulevat tänne noin kahden aikaan mutta heidän lento olikin myöhässä joten loppuenlopuksi he saapuivat vasta puoli kahdeksan aikaan. Meidän joulupäivällinenkin siis siirtyi sinne myöhään. Aamu aloitettiin kuitenkin lahjojen avauksella niinkuin jenkeissä on tapana! Annoin hosteille pääasiassa suomalaisia lahjoja jotka mama oli suomesta lähettänyt tänne ja onneksi kaikki oli just sopivat ja niistä tykättiin kovasti. Sain itsekkin aika paljon lahjoja suomi perheeltä ja mun hosteilta. Olin kyllä tosi kiitollinen mun hosteille koska en olisi todellakaan tarvinnut mitään tuon Floridareissun jälkeen ja tietenkin myös kaikille jotka lähettivät lahjoja tänne mulle. <3 Meidän päivä jatkui sitten joululeffoja katsellessa ja illalla alettiin valmistelemaan myös päivällistä. Päivällinen ei ole täällä niin iso juttu kuin Suomessa. Ainakin meidän joulupöytään kotona kuuluu alkuruoat, pääruoat, jälkkäreitä ja kahvittelut, mutta täällä meillä oli vain pääruoat eikä niitäkään ollut niin paljoa. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja pöydässä oli kinkkua, bataattia, mun tekemä perunalaatikko, brussel sprouts ja sämpylöitä. Herkkuja (pääasiassa monia erilaisia keksejä) syötiin sitten milloin haluttiin. Perhe opetti minulle perinteisen perhe korttipelin ja sitä pelattiinkin melkein koko joulu haha. Isovanhemmat olivat kyllä ihania ja kertoivat monta kertaa kuinka olen heidän uusi lapsenlapsi yhtälailla kun mun siskotkin täällä. Toivottavasti näenkin heitä vielä muutamaan otteeseen! He olivat meillä maanantai aamuun saakka, joten lauantaina ja sunnuntaina vietettiin yhdessä aikaa ja käytiin myös vähän ulkona shoppailemassa.







 meijän family pants ;)

Viimeisellä lomaviikolla vietin aikaa kavereiden ja perheen kanssa rentoutuen. Leikkasin tällä viikolla myös 16cm mun hiuksista samaan aikaan siskon ja meidän kaverin kanssa heheh...  Täällä vähän ärsyttää kun jotenkin maailma on kuitenkin niin eri kun Suomessa niin sääntöjen kuin kaiken muunkin kannalta. Elämä ei ole ihan niin vapaata ja jotkin kulttuuri jutut vaan tulee niin paljon esille tälläisissä tilanteissa kuten uutena vuotena yms. Mutta uuden vuoden vietin sitten lopulta tutun ja turvallisen kaveriporukan kanssa chillaillen.
tässä näkyy vähän uutta hiusta!

Koulu meillä alkoi jo neljäs tammikuuta. Meillä pysyy samat tunnit koko vuoden joten oikeastaan kaikki oli ennuudestaan tuttua! Koulussa ei ole ollut oikein mitään erikoista. Englannissa tehdään meidän research papers tammikuun ajan ja oonkin jo kirjoittanut yli viisi sivua ja olen melkein valmis, jes. Meillä oli tulossa muutamat kokeet viimeviikonlopussa ja tällä viikolla koska toisen quarterin oli tarkoitus loppua ensi maanantaina. Täällä perjantaina ja lauantaina yllättänyt lumimyrksy kuitenkin perui meiltä torstain ja perjantain viime viikolla ja tämän viikon kokonaisuudessaan. Lunta tuli jopa noin 30 inc paikoittain ja kuulin jostain että isoin lumimyräkkä sitten 1922. Täällä ihmisillä ei ole talvirenkaita eikä kaupungilla ole niin paljoa lumiauroja joten teiden ja parkkipaikkojen yms putsaaminen kestää yllättävän kauan. Mun hosteilla on onneksi traktori joten se auttoi meitä tosi paljon! Sunnuntaina mun host isä teki meidän drive wayn ja myös meidän tien puhtaaksi joten meidän ei tarvinnut lapioida ihan kauheita määriä pienillä lapioilla. Onneksi talviaurinko on täällä varmaan kymmenen kertaa voimakkaampi kun Suomessa joten se auttaa sulamista aikalailla.  Sunnuntaina alkoi jo iskeä ahdistus neljän seinän sisällä olemisesta joten päästiin onneksi maanantaina parin kaverin kanssa ulos lounaalle ja leffaan sekä illalla perheen kanssa dinnerille. Tämä ulkomaailma auttoi kyllä tosi paljon mielentilaan ja olemukseen haha. Eilen päivällä hengailtiin meillä Meganin ja mun kaverin kanssa ja illalla meidän koulun vaihtari tuli myös yöksi. Tänään kävin lounaalla muutaman kaverin kanssa, joten oon päässyt nyt viettämään mun ''lumipäiviä'' vähän muutenkin kuin vain kotona istuskellen. Vielä on kuitenkin 5 lomapäivää ainakin jäljellä, joten katsotaan mitä niille keksisi!







Tammikuun viikonloppuina olen viettänyt aika paljon aikaa AFS vaihtareiden kanssa ja usein he ovatkin oikein miellyttävä piristys sillä tiedetään täsmälleen mitä toinen käy läpi täällä. Yhtenä viikonloppuna olin norjalaisella Aninella yötä ja mentiin shoppailemaan Pentagon cityyn jossa on ihan DC:n lähellä oleva tosi iso kauppakeskus. Seuraavana viikonloppuna meidän piti mennä AFS porukalla laskettelemaan mutta mikäs sen jenkkiläisempää kun että ei voitukaan mennä lumen puutteen takia... Muutama vaihtari oli tullut kuitenkin laskettelureissua varten meille yöksi, joten päätettiin sitten kuitenkin mennä DC:seen lauantaiksi tyttöjen kanssa. Olen ollut DC:ssä jo aika useaan kertaan mutta jotenkin se fiilis sielä ja se kuinka voidaan vaan kavereiden kanssa mennä hengailemaan sinne keskenämme on oikeestaan aika kiva! ;)




parasta kiinalaista ruokaa ikinä Chinatownissa!!

eksyttiin jopa museoon - national portrait gallery




Nyt ollaankin jo yli puolen välin tätä vaihtovuotta ja aika tuntuu menevän aika nopeasti. Morgan vielä varoittelee mua että kevät menee nopeammin kuin syksy joten saa nähdä mitä kaikkea tuleman pitää. Tiedän ainakin että suunnitelmissa olisi mennä perheen kansa Nykiin ja varsinkin tätä odotan ihan kauheesti! Nyt vain nautitaan ja koetaan täällä mahdollisimman paljon kaikkea koska elämä menee oikeasti nopeammin eteenpäin kun uskotaankaan. Tajusin että tänä vuonna mustakin tulee aikuinen, tulen takaisin Suomeen, pääsen nykiin, aloitan lukion kakkosen ja vaikka mitä muuta.

 Mulla on hirveästi ideoita mistä voisin tehdä postauksia joten katsotaan jos saisinkin aikaseksi kirjoitella niitä tässä lähiakoina. Ensi viikonloppuna olisi myös tiedossa pikku matka Virginia Beachille koko AFS Virginian kanssa, yay!

Koittakaa te jaksaa sielä Suomessa koeviikko, Kun tämä on ohi niin ootte jo tämän kouluvuoden voiton puolella tai valmiina lukemaan ylppäreihin. Haleja kaikille! <3


maanantai 4. tammikuuta 2016

sunshine state - Florida


Florida - dream came true

Ihan ekaksi täytyy sanoa että meidän matka oli ihan mahtava. Nähtiin tosi paljon ja kaikki mitä nähtiin oli ihan upeeta. Mun host perhe on myös tosi hauska ja ihana joten matka sujuikin tosi mukavasti! Yritin karsia kuvat mahdollisimman vähään ja myös jättää kirjoittamatta ihan kauheasti jotta tässä olisi jotain järkeä... Kuvasin siis yli  kaksi tuhatta kuvaa matkan aikana hehe joten voi olla että jaan muutamat kuvat lisää jossakin vaiheessa!


Perjantaina oli siis vika päivä koulua ja mentiin Meganin kanssa vaan ekalle tunnille tekemään koe jonka jälkeen lähdettiin kotiin. Lähdettiin ajamaan noin yhdentoista aikaa. Pysähdyttiin South of the Border joka on oikeestaan turisteille tarkoitettu pysähdys paikka kun niin sanottu etelä alkaa eli North ja South Carolinan rajalla. Koko paikka oli tehty Mexico tyyliin ja oli oikeestaan aika huvittava...  Yöksi pysähdyttiin South Carolinassa. Aamulla jatkettiin matkaa kohti Miamia. Floridassa muuttu puut lähinnä palmuiksi ja muutenkin tän matkan aikana oli mielenkiintosta nähdä kuinka luonto muuttu jokaisessa osavaltiossa ja ihan etelässä se on ihan erilaista. Kun vihdoin saavuttiin Miamiin ja ajettiin kaupungin läpi niin olin jo ihan myyty. Se oli just niinkun olin nähnyt kuvissa ja muutamissa leffoissa; Korkeat talot ja ihana meri. Ajettiin kuitenkin meidän hotellille joka oli South Beachillä Ocean Dricen varrella eli siellä missä kaikki tapahtuu. Illalla lähdettiin ulos kävelemään ja syömään illallista ihanaan ravintolaan. Se tunnelma south beachilla on vaan niin  magee et sitä on vaikee edes kuvailla...Ravintoloita ja klubeja vierivieressä, musiikkia, valoja ja paljon ihmisiä.


Osavaltiot joiden läpi ajettiin; North Carolina, South Carolina, Gerogia ja Florida

South of the Border

Vihdoin Miamissa!! Freedom tower

Miami skyline


Joulu näkyi jotenkin koristeissa vaikka ei siltä kyllä yhtään tuntunut

South Beach



Toisena päivänä ajettiin ekana alligator farmille jossa nähtiin Alligaattori show jonka jälkeen saatiin myös ite pidellä mini alligaattoria! Matkalla pysähdyttiin myös ihanassa paikallisessa hedelmämarketissa jossa oli paljon läheltä tulleita hedelmiä yms.  Jatkettiin päivää Key Largoon ja vielä muutama saari eteenpäin. Maisemat olivat mahtavat ja suuri osa ajomatkaa onkin niin että näkee meren kummallakin puolella.  Pysähdyttiin lounaalle Key Fiestaan ja ne näkymät oli varmasti yhdet kauneimmista missä olen ikinä syönyt. Illalla mentiin kävelemään rannalle ja muualle ympäriinsä South Beachillä  mm. Lincoln Road joka oli tosi kauniisti koristelu joulua varten.



Lounasmaisemat Key Fiestassa





Espanola way

Lincoln Road oli ihanasti koristeltu ja niin kaunis!




Seuraavana aamuna aurinko paistoikin ja lähdettiin kiertoajelu bussilla ympäri Miamia. Oli myös ihana huomata että tuuli oli hellittänyt paljon kahdesta edellisestä päivästä... Mentiin myös veneajelulle ja nähtiin Miami mereltä sekä julkkisten hienoja kartanoita. Tää oli varmaan yks mun lempparijutuista! Kiertoajelulla vähän yllätti se kuinka nopeesti ’’huonommat alueet’’ alkaa hulppeiden korkeiden rakennusten jälkeen mutta eiköhän se oo joka isossa kaupungissa niin.  Miami kokonaisuudessaan oli kuitenkin ihan mahtava... Illalla suunnattiin taas kävelemään rannalle ja päädyttiin syömään Española way:lle espanjalaiseen tapaan.




Silta jossa Justin Bieber sai sakot ihan vähän aikaa sitten

Miami Downtownin ja Miami Beachin välissä kulki tollanen silta joka mekin ajettiin muutamaan otteeseen

ihana hostäiti ja ihana miami


Miami Beach Skyline


Miamin kallein kartano. Mm yksi palmu on arvoltaan 10 000 dollaria!


rakastanrakastanrakastan





Seuraavana aamuna lähdettiin aikasin ajamaan kohti Orlandoa. Ekana päivänä mentiin Meganin kanssa Universaliin joka oli ihan mahtava ja ehkä jopa mun lemppari! Harry Potter osio oli ihan kun leffasta! Se sisälsi Hogwarts Experts junan Lontoosta Hogsmeadeen, samoja kauppoja, rakennukset, bussin ja vaikka mitä... Ja ehdoton lempparilaite oli Forbidden Journey sisällä linnassa ja jonottaessa mentiin läpi luokkahuoneiden ja puhuvien taulujen. Itse laite vei siis huispaukseen ja muuhun niiden toimintaan ihan kun oltaisiin oikeasti oltu niiden maailmassa. Ihan käsittämätön  eikä sitä pysty edes kuvailemaan. Muita hauskoja alueita monien keskellä oli mm. simpsonit, spiderman, minionit ja shrek. Illan kruunasi vielä Macy’s jouluparaati jossa oli osia New Yorkin isosta Thanksgiving paraatista.




Ihan oikea kauppa taikasauvoille








Viimeinen päivä vietettiin ensiksi Magic Kingdomissa ja sen jälkeen Epcotissa. Magic Kingdom oli just jokaisen lapsen unelma ja myös meijän sisäiset lapset heräs henkiin päiväksi. Pääjuttu oli varmaan nähdä  Cinderella castle ja nähtiin myös esitys/musikaali sen edessä joka oli ihana! Sitten kierreltiin ja otettiin kuvia disney hahmojen kanssa. Pakko sanoo että siellä myydään niin söpöjä herkkuja ja muuta tavaraa että ne vie kenen vaan sydämen.. Kun oltiin valmiita Magic Kingdomista niin mentiin Disney junalla Epcottiin. Epcotissa on siis muutamille eri maille omat kadut ja osa niistä oli oikeesti ihan todenmukaisia esim munmielestä Ranska ja Italia oli ihan kun ne maat ovatkin! Kierreltiin Epcottia loppupäivä, käytiin parissa laitteessa ja illalla syötiin Moroccolaisessa ravintolassa koska se oli ainoa maa jossa kukaan meistä ei ollut syönyt ja samalla katsottiin maailman hienoimpia ilotulituksia... Ei paha päivä siis tämäkään. ;-)






Tuhkimon kadonnut kenkä ;)

Japani


Kiina

Norja- löytyi Fazerin suklaata!! tosin maksoi sen 15 dollaria





Mexico

Saksa

United Kingdom

Toi joulukuusi oli mahtava hehe

Epcot







Pakko sanoa että kaikki on kyllä niin hyvin organisoitu näissä puistoissa että saisi muut ottaa mallia. Ainoa juttu on tietenkin että jonot joihinkin laitteisiin on jopa kaksi tuntia, joten kaikkiin laitteisiin ei ole millään aikaa... Kokonaisuudessaan matka oli tosi onnistunut ja oon tosi kiitollinen mun ihanalle host perheelle että ne vei mut Miamiin ja Orlandoon! En voi vieläkään käsittää tätä...
Tänään kun tätä kirjotan niin on jouluaatto (vaikka tuleekin vasta nyt...) ja Suomessa juhlittu joulua. En kiellä etteikö tänään olis tullut ikävä mun ihanaa perhettä jonka kanssa skypetettiinkin samalla kun ne availi mun lähettämiä joululahjoja. Täällä tajuaa arvostaa kylmää säätä jouluna, perhettä, sitä tunnelmaa jouluna (Emmin kanssa päätettiin että Suomessa Joulussa vaan on taikaa) ja maailman parasta jouluruokaa ja herkkuja. Ensi jouluna nautin joulusta sitten varmaan tuplana mutta nähdään ekana mitä tämä Amerikan joulu tuo tullessaan!


Toivottavasti kaikki nautitte rauhallisesta joulunajasta perheen kanssa! Muistakaa juoda paljon glögiä ja syödä masut täyteen pipareita! :-)
Oli varmaan aika sekainen postaus mutta toivottavasti saa jotenkin selvää. Yritän tehdä postauksen myös joulusta yms kun vaan kerkeän sillä huomenna alkaa jo koulukin!
 Hyvää alkanutta uutta vuotta <3